
Mervin tarina: Elämää jaloviinan huurussa
Juomisen aloittaminen:
Alkoholin vetovoima nuorena
Otin ensimmäisen humalani vain 12-vuotiaana, ja hurmaannuin heti alkoholin tuottamasta tunteesta. Alkoholi vei minut matkalle, joka syvensi riippuvuuttani ajan mittaan. Aluksi se oli viattomalta vaikuttavaa hauskanpitoa viikonloppuisin ja vapaa-ajalla, mutta pian alkoholi alkoi hiipiä myös arkirutiineihini.
Alkoholin kasvava osa arjessa:
Ravintola-ala ja alkoholinkäyttö
Opiskeluaikoina juhliminen siirtyi viikollakin oleviin baaribileisiin, ja työ ravintola-alalla teki alkoholista osan arkea. Viininmaistelu kuului jo opiskeluuni ravintola-alalla ja kun toleranssini kasvoi, siirryin vahvempiin juomiin. Töiden jälkeen kokoonnuimme työporukalla lasillisten äärelle. Oman ravintolan perustaminen mahdollisti juomisen lisääntymisen entisestään. Pystyin säätelemään työaikojani ja tehdessäni esimerkiksi kirjanpitotöitä kotona, tuli viinilasi seuralaisekseni. Juominen oli minun oma maailmani ja alkoi yksin juominen.
Kierteeseen joutuminen:
Päivittäinen alkoholin kulutus
Ystäväni eivät usein tienneet, kuinka paljon todellisuudessa join. Tapasin eri ihmisiä eri aikoina, joten kukaan ei huomannut alkoholinkäytön päivittäisyyttä. Lopulta määrät kasvoivat niin, että join päivittäin pullollisen jaloviinaa, tonkan viiniä ja lisäksi siideriä janojuomaksi. Kului hirveästi energiaa juomisen salailuun ja juoman hankintaan. Mieleni ja kehoni eivät enää kestäneet juomisen kierrettä.
Vakava varoitus:
Lääkärin antama mahdollisuus
Viimeinen varoitus tuli lääkäriltä, joka antoi minulle vain 50 prosentin mahdollisuuden elää puoli vuotta. Olin juonut maksani pilalle. Olin 47-vuotias. Päätin ettei aikani ole vielä lähteä.
Tärkein hoitomuoto oli täysi alkoholittomuus. Alku kului fyysisen toimintakyvyn korjaamisessa ja sainkin elinaikaa lisää ja tervehdyin pikkuhiljaa ja matka terveyttä kohden helpottui päivä päivältä.
Matka raittiuteen:
Haasteet ja onnistumiset
Matkani raittiuteen oli täynnä haasteita ja esteitä. Olin yrittänyt useita kertoja aiemmin vähentää alkoholin käyttöäni, mutta tuloksetta. Vasta lääkärin varoitus sai minut ymmärtämään, ettei muita vaihtoehtoja ollut kuin täysi raittius. Pienin askelin opin mitä raitis elämä todella merkitsi.
Vertaistuki alkoholismiin
Suurin apuni oli Nina, vertaistukijani, joka oli kokenut saman kuin minä. Kerrankin pystyin puhumaan asioitani, että joku ymmärsi minua. Oli kuin olisin matkustanut kielitaidottomana maailmanäärissä ja tavannut yhden, joka puhui suomea ja ymmärsi mitä minä puhuin. Sain ymmärrystä alkoholismiini valtavasti ja se auttoi käsittelemään suhdettani alkoholiin ja miksi olin toiminut kuten olin. Vertaistuen avulla myös ymmärsin etten ole ainoa, joka kompuroi alkoholismin kanssa.
Raitis elämä:
Toivon ja auttamisen merkitys
Tänä päivänä nautin jokaisesta raittiista päivästä ja haluan auttaa muita samalla polulla. Aina on toivoa, ja olen siitä itse elävä esimerkki. Vertaistukipalvelut, joita tarjoan alkoholiongelmaisille, heidän läheisilleen ja työyhteisöille, ovat olennainen osa toipumisprosessia. Uskon, että jakamalla tarinani voin inspiroida ja tukea muita matkalla kohti raitista elämää. Annan ymmärrystä alkoholismille, sen toimintamekanismeille ja sitä kautta matkalle kohti raittiutta.


